Lahto ja Brassit

Nonni, reilu viikko siihen meni ennen kuin loysin aikaa kirjoittamiselle ja nyt pitaisi jotenkin nitoa yhteen ensimmaisen reilun viikon tapahtumat. Teen parhaani.
Tiistaina, 1. joulukuuta, se lopulta alkoi. Matka, josta oltiin Temen kanssa Kosovossa, G-mersun takapenkilla, viime kevaana sovittu. Alkuun oli tarkoitus menna pariksi kuukaudeksi Karibialle, mutta lopulta ajatus jalostui sille tasolle, etta pojat ovatkin talla hetkella matkalla maailman ympari.
Matka alkoi arvoisellaan tavalla kun Helsinki-Vantaan lentokentan tyontekijoiden ulosmarssin ansiosta saatiin jannittaa matkatavaroittemme kohtaloa. Tilannetta ei helpottanut fakta, etta matkamme veisi Heathrow:n kautta aina Sao Pauloon asti. Ei helpoin reitti rinkoillemme.
Melkein kahdenkymmenen tunnin matkustamisen jalkeen olimme kauempana kotoa kuin kumpikaan koskaan. Ilma Sao Paulossa oli lammin ja kostea, vaikka kello oli vasta seitseman aamulla. Huoli rinkoistamme osoittautui turhaksi ja luotto kuormaajiin palautui nahdessamme rinkkamme matkatavarahihnalla. Olimme saaneet ohjeet paikalliskontaktiltamme, Mauriciolta, miten paasemme helpoiten ja halviten keskustaan. Hyppasimme bussiin ja painelimme Sao Paulon ytimessa sijaitsevalle Paulista avenuelle. Siella haahuilimme, kunnes Maukka liittyi seuraamme ja suuntasimme hanen kampilleen.

Pari sanaa paikalliskontaktistamme, etta kaikki varmasti tietaa, mika han on miehiaan ja osaa suhtautua kyseiseen henkiloon tilanteen edellyttamalla vakavuudella: Maukka oli siis joitain vuosia sitten vaihdossa Suomessa, samassa lukiossa Temen kanssa. Han on kaynyt Suomessa kerran sen jalkeen ja kiertanyt hetken eurooppaa. Nyt han opiskelee business-skolessa ja on kaikin puolin aivan paallikkojatka. Maukka kykenee myos jollain tasolla pitamaan ylla keskustelua suomen kielella

Pyorittyamme hetken kaupungilla ja Maukan koululla, hanen isansa, Mario, tuli hakemaan hakemaan mut ja Teemun kampilleen 'pikkukaupunkiin', nimelta Sorocaba. Sorocaba oli siis 600 000 ihmisen kaupunki 80 km Sao Paulosta lanteen. Sao Paulon ollessa n. 9 milj. ihmisen metropoli, ymmarratte varmaan miksi sen ymparistossa olevia yli puolen miljoonan ihmisen kaupunkeja sanotaan pikkukaupungeiksi. Mario perheineen asui hieman kaupungin ulkopuolella, aidatulla, idyllisella, omakotitaloalueella.
Mario kaytti meita raftaamassa Brotas-nimisessa kaupungissa, hanen vaimonsa teki meille tautisen hyvaa ruokaa ja meita pidettiin muutenkin kuin kukkaa kammenella ollessamme Sorocabassa. Brotaksen raftauksen jalkeen meille tarjottiin lammikkeeksi Brasilian kansallisviinaa, Pingaa. Pinga, jota maistoimme oli maustettu kanelilla ja on ehdottomasti parasta alkoholijuomaa, mita pienen elamani aikana olen maistanut. Teme ei oikein lammennyt, mutta olenkin kuullut etta makuhermo kehittyy vasta lahestyttaessa 23 ikavuotta :).

Maukka tuli perjantaina myos Sorocabaan ja minun pyynnostani kavimme porukalla paikallisella salilla :). Siella koin elamani tahtihetkia, kun nostaessani penaalia koko sali kaantyi katsomaan ja keraantyi penkin ymparille. Voitte kuvitella millaisen egoboostin sain kun paasin nayttamaan paikallisille naruille miten rauta nousee... (koittakaa ottaa toi jotenkin vitsina). Illalla kavimme keskustassa jossain baarissa ja sain todeta miten paljon parempaa caipirinha on maassa, jossa se on keksitty.
Seuraavana paivana Maukka oli jarkannyt grillibileet. Aivan jaatavan hyvat safkat, ja oli caipirinhoa ja oli olutta. Paikalla oli muutama Maukan kaveri, joista muutama puhui englantia ja hieman humalluttuaan loputkin alkoivat jo osata. Grillauksen jalkeen pelasimme futista pikku humalapaissamme ja allekirjoittanut teki jopa yhden byyrin. Tosin kaikki eivat olleet sita luokkaa futiksessa, mita suomessa brasilialaisista uskotaan. Illalla Sao Paulossa oli Maukan tyttoystavan koulun jarkkaamat bileet, joihin mekin olimme matkalla. Ajaessamme Sorocaban lapi, Maukka syventyi hieman liikaa juttuunsa ja tuloksena tormasimme edellaolevaan autoon, miehekkaalla, 50 km tuntinopeudella. Meidan autolle ei kaynyt kovinkaan pahasti mutta vastustajan auto lyheni ainakin puolella metrilla, heidan tormattya myos edellaolevaan autoon. Henkilovahingot onneksi rajoittuivat haavaan Maukan otsassa. Tilanteen rauettua parin tunnin jalkeen, jatkoimme taas matkaa. Bileet olivat open bar -tyylilla eli paasymaksun hinnalla sai juoda niin paljon kuin tahtoi (ks. suom. pystyi). Itse keskityin kuitenkin lopulta tanssimaan brassimusiikin tahtiin ja kun pippalot loppuivat siina kuuden jalkeen, oli hyva etta pysyin edes pystyssa.
Sunnuntai menikin aivan ohi musikaalia lukuunottamatta, jonka kavimme katsomassa. Tosin oma portugalini on hieman ruosteessa, joten juoni jai vahan hamaraksi. Maanantaina olikin viimeinen paiva Brasiliassa ja aika tuntui menneen todella nopeasti. Kavimme Teemun kanssa pyorimassa Sao Paulon downtownin marketeilla ja menimme pummilla johonkin korkeaan rakennukseen ottamaan kuvia kaupungista. No hablo ingles on aika kova sana. Tosin emme oikeasti tienneet etta paikka oli maksullinen. Illalla jossain vanhassa huoratalossa oli nayttelijoiden bileet. Ne olivat Maukan tadin jarjestamat, joten mekin paasimme sisaan. Paikassa ei tainnut olla ainuttakaan heteromiesta ja Temen ja minun strippitankotanssi oli kohtalokas virhe senkaltaisessa paikassa. Tosin ongelmakseni koitui eras vanhempi lady, joka ensin opetti minua tanssimaan brassitansseja mutta kavikin salakavalasti ja ehdottoman ahneesti kimppuuni ja joiduin ottamaan irti. Selviydyin Maukan kampille, jossa otimme viela huikat meidan Maukalle tuliaiseksi tuomasta salmaripullosta.
Tunnin unien jalkeen lahdimme kohti lentokenttaa mutta aivan ilman takaiskuja ei sekaan matka onnitunut, silla Sao Pauloon lapi virtaava joki oli tulvinut reitillemme ja Maukka yritti kuumeisesti loytaa vaihtoehtoista reittia. Parin tunnin hampaiden kiristelyn jalkeen paasimme kentalle ja haikein mielin suuntasimme Peruun. Brasilia oli ehdottomasti kokemisen arvoinen ja molemmat olisimme halunneet viela jaada. Saa ei suosinut juuri minaan paivana mutta se ei haitannut, silla mahtava ruoka, hienot maisemat, kiinnostava kulttuuri ja mukavat ihmiset korvasivat sen luoman puutteen. Itse henkilokohtaisesti pidin tavasta halata ja antaa poskisuudelma tervehtiessa tyttoa. Tosin tarinat brasilialaisten naisen ylivertaisesta kauneudesta ovat suuresti liioteltuja. Ne jotka ovat kauniita, ovat KAUNIITA mutta ei pida aliarvioida naisia Suomessa eksoottisuuden kustannuksella.

Meni vahan pitkaks mutta minkas teet kun sattuu ja tapahtuu. Kiitos mielenkiinnosta ja voin kertoa ettei taa Perukaan mikaan tyhja arpa ole...