Costa Rica

Hiki virtaa ja cumbia soi! Koko ajan on uutta ja hienoo. Sita mukaa kun matka etenee ja heittelee eteeni uusia tilanteita niin vanhoja unohtuu, joten yritan taas tallentaa muutaman tapahtuman sahkoiseen muotoon omasta kalan muististani.

Oli kuuma kesapaiva, kun saavuimme Costa Ricaan joulukuun kahdentenatoista. Hey misterit olivat kimpussamme alta aikayksikon ja eraalle heista annoimmekin tehtavaksi vieda meidat hostelliin, San Josen keskustaan. Hostelli oli taynna reppureissaajia joka puolelta maapalloa. Tapasimme jopa muutaman suomalaisen. En ollut oikein innoissani paikasta, silla haaveissani oli hieman hiljaisempi, ehka paikallisempi asumus. Mielipiteeseeni saattoi toki vaikuttaa nollaunet yolennoilla seka kertomani byrokratia-kierre yon ja aamun aikana. Taalla meidan oli kuitenkin maara tavata Ville, joten maksoimme yosijasta ja lahdimme kaupungille. San Josessa oli tuona paivana jokavuotiset karnevaalit, jotka liittyivat jotenkin jouluun. Kadut olivat siis pullollaan vakea.

Ville saapui illalla hostellillemme ja kaytimme illan kuulumisten vaihtoon ja kaikkeen, mika kuuluu iloisiin jalleennakemisiin. Karnevaalit olivat kuitenkin liian villi tapaus siihen vasymystilaan. San Jose ei vakuuttanut meita, joten paatimme lahtea seuraavana paivana Costa Rican luoteisrannikolle, Playa Del Cocoon. Seuraava paiva kului matkustaessa ja saapuessamme perille, huomasimme Cocon laajentuneen sitten Lonely Planet, Central America -kirjan julkaisemisen jalkeen. Pieni paikka se oli silti, yhden kadun varrella oli vieri vieressa ravintoloita, rihkamaliikkeita ja aktiviteettikojuja. Sivuteilta loytyivat sitten hotellit ja hostellit. Paakadulta loytyi myos budjettimatkailijan kasino. Ruletttia paasi pelaamaan vajaalla puolellatoista eurolla ja mika parasta, slabareilla paasi sisaan. Teme ja Ville uskoivatkin joka paivan olevan heidan onnenpaivansa, suunnaten jokaisena iltana kasinolle.

Seuraavana kolmena paivana otimme aurinkoa biitsilla hiekkasateessa, hikoilimme laheisen salin aerobic-tunnilla, snorklasimme rikkaiden belgialaisten piikitellessa vieressa sukelluskamoineen, pyorailimme armottomia ylamakia, etsien esitteessa luvattuja valkoisia hiekkarantoja ja tietenkin soimme riisia ja papuja (ei ateriaa ilman niita taalla pain). Valkoisen hiekan ja kirkkaiden vesien sijasta loysimme vain tumman rannan sameine vesineen, joten siirryimme keskiviikkona Liberiaan. Pieni kaupunki muutama kymmenen kilometria rannasta, aika lahella Nicaraguan rajaa. Siella Yka yhtyi meihin lennettyaan samana paivana San Joseen, ja tultuaan bussilla luoksemme. Tarkoituksenamme oli lahtea aikaisin aamulla Nicaragua-jarvella sijaitsevalle tulivuorisaarelle, Isla De Ometepelle.

Tassa muutama oma mielipide Costa Ricasta, perustuen sille suppealle nakemykselle, minka ehdin muutaman paivan aikana luomaan: Costa Rica vaikutti paikalta, jossa kannattaa hakeutua rannalle tai jonkun aktiviteetin ymparille rakentuneeseen kylaan tai kaupunkiin. Sisamaan kaupungeista olisi varmasti saanut enemmankin irti mutta kauneudellaan ne eivat hakaise (kokemukseni siis paakaupungista, San Josesta seka Liberiasta). Rahaa ei taallakaan kulu paljon, silla pihviaterian saa jo alle neljalla eurolla. Oman suosikkini, riisin ja pavut lihalla saa jo alle kahdella eurolla. Aikaa oli taas liian vahan ja tehtavaa olisi niin paljon. Mutta ei auta, pakko jatkaa. Ps. Nyt on se tulivuorikin sitten valloitettu.