Kiina

Vaikka saavuimme Hong Kongiin maailman suurimmasta kaupungista loysimme silti paljon ihmettelemisen aiheita kavellessamme Honkkarin downtownilla etsien majoitusta. Paakadulla, Nathan Roadilla, syntyi liikenneruuhkia pelkastaan jalankulkijoista ja jo kymmenen metrin matkalla meille ehdittiin tarjota useaan kertaan kaikkea kelloista huumeisiin. Kadulta meidat poimittiinkin eraaseen hostelliin suuressa kerrostalossa, jonka nimi on Chung King Mansion. Kerrostalo oli aivan taynna guesthouseja mutta paasimme omassamme mielestamme hyvaan sopimukseen tingittyamme mielekkaaksi hinnan huoneesta, jossa oli tietokone internetilla, televisio ja lamminvesi suihku, josta opimme saamaan lamminta vetta tosin vasta viimeisena paivana ennen lentoa Balille.

Majoituksemme oli Tsim Sha Tsui -nimisella alueella, jossa oli todella paljon suuria vaatekauppoja, kauppakeskuksia ja ennen kaikkea intialaisia. Paivat kuluivat kavellen ympariinsa ja hahmottaen lahialueita. Honkkarin saarella tunsin oloni hyvin pieneksi ymparilla kohoavien pilvenpiirtajien katveessa mutta olo helpottui noustuamme rakennusten ylapuolelle The Peak -nimiselle paikalle saarella olevan kukkulan paalla. Sielta saimme muutaman hyvan kuvan Honkkarista lintuperspektiivista. Budjettimatkailijoina emme toki menneet nakoalatasanteelle, mika olisi siis maksanut rahaa, vaan tyydyimme kuvailemaan makisen terassilta. Ne rahat menivatkin sitten ylihinnoiteltuun matkaan ratikalla takaisin maanpinnalle. Honkkarin saari on paaosin bisnesmiesten aluetta ja rannan tuntumassa onkin paljon kalliita kahviloita ja ravintoloita. Syrjaisemmilta kaduilta voi taas loytaa edullisempia ja paikallisempia paikkoja. Teemun passiongelmakin hoitui kaden kaanteessa vierailemalla Suomen lahetystossa. Hesarin siina ehti lukea ja uusi passi olikin jo herralla kadessa. Hyva Suomi!

Honkkarista alkoi meidan kulinaristiset kokeilumme Aasiassa, kun tutustuimme niin shanghailaiseen, kanttonilaiseen, korealaiseen kuin intialaiseen keittioonkin. Vaikka Kiinassa olimmekin loysimme intialaisen ruoan suunmukaisimmaksi. Lihan maara, maustaminen ja hyvat leivat ratkaisivat pelin. Toki muutkin keittiot olivat loistavia ja Shanghain tyyliin valmistettu kala oli suussa sulavaa eika korealainen seisova poyta jattanyt kumpaakaan nalkaiseksi. Kanttonilaiseen keittioon paasimme tutustumaan paremmin sen alkulahteilla, Guangzhoussa. Ruoka oli erittain halpaa ja hyvaa mutta jouduimme kayttamaan useita miestyotunteja loytaaksemme ruokaa, jossa ei ollut luuta eika pekonia. Tallaisen herkun loydettyamme pystyimme liittymaan kantonilaisen ruoan kehujien sankkaan joukkoon. Vaikeudet kyseisen aterian loytamisessa johtuivat paaosin siita, etta kaikki ruokalistat olivat kiinaksi. Yleensa jokaisesta annoksesta oli kuvakin mutta tassa tapauksessa muutama sana olisi kertonut enemman kuin tuhat kuvaa.

Muutaman paivan Honkkarissa oleilun jalkeen lahdimme siis Guangzhouhun, pari sataa kilometria pohjoisemmaksi. Guangzhou eli Kanton on Guangdongin provinssin paakaupunki ja siella asuu n. 8 milj. ihmista. Meille suositeltiin kyseista kohdetta mm. extreme -urheilun mekkana, joten halusimme kayda katsomassa mika oli meininki. Ja meininkihan oli kuollut. Kaupungissa ei ollut niin mitaan tekemista. Extreme -urheilusta ei tietoakaan, ihmiset olivat epakohteliaita, aurinkoa ei nakynyt edes vilaukselta, kaupunki oli likainen ja synkka, rahojaankaan ei voinut tuhlata huonosti varusteltuihin vaateliikkeisiin. Matkatoimistoissa ei puhuttu englantia, joten he eivat voineet meita auttaa emmeka loytaneet mistaan edes kaupungin karttaa. Ja voitte uskoa etta yritimme kaikkemme loytaaksemme tekemista. Monta paivaa kului metrolla ravaten ja kavellen etsien nahtavyyksia. Loysimme yhden puiston, jossa oli muistomerkkeja ja muutama museo. Museossakin kaikki oli kirjoitettu kiinaksi, joten moni asia kaupungin historiasta jai hieman hamaran peittoon. Halpaa kylla oli: iso olut maksaa dollarin, hyvassa ravintolassa syonti ehka kolme tai nelja. Huone hyvasta hotellista (siis lahes sokos -tasoa) maksaa parikymmenta dollaria, jos sitakaan. Yritimme kayda myos yoklubilla mutta jokainen oli vain taynna varattavia loosseja, joissa kaveriporukat lauloivat karaokea ja joivat olutta emmeka nahneet tarpeelliseksi varata tallaista huonetta itsellemme. Kiinalaiset eivat siis ole kovin sosiaalista porukkaa juhliessaan. Anisviinaan tai riisiviiniin ei kannata kajota, silla nako lahtee jo niiden kauhean maun vuoksi. Olut sen sijaan on hyvaa ja se auttoikin meita tappamaan aikaa tuossa hirveassa kaupungissa.

Emme siis olleet kovin ihastuneita Kantoniin, joten palasimme Hong Kongiin muutamaa paivaa ennen lentoa Balille. Kulinarististen kokeilujen luontaisena jatkumona lampsimme eraana iltana kebab-paikkaan, silla olimme unelmoineet jo pitkaan kunnon rullakebresta. Paljoa ei naurattanut kun eteen tuotiin ylihintainen pikku wrappi ja nalka oli suunnaton. Suurimpia pettymyksia koko matkalla ja vahvisti uskoa Suomen asemaan kebabmaiden kiistattomassa karkikastissa. Kokonaisuutena Hong Kongista jai kuitenkin hyva maku suuhun. Siella loytyy uusia, nayttavia pilvenpiirtajia, katumarkkinoita, joissa myydaan kaikkea vaatteista raakaan kalaan, merkkiliikkeita joka lahtoon ja kaikenlaiseen nalkaan loytyy oma ravintolansa. Jos budjetti on kovilla niin ryypiskella ei kannata, silla baareissa on ryostohinnat happareinakin. Kovin pitkaan ei siellakaan jaksa oleilla mutta viikko kuluu jo nopeasti.