Indonesia

Tahan on siis tultu. Ei meidan tanne asti pitanyt edes ikina paasta. Missa ne kaikki puukottajat, varkaat, raiskarit ja muut laitapuolen kulkijat ovat olleet koko reissun ajan (koputtaa puuta)? Noh... nelja ja puoli viikkoa on pitka aika ja vaikka Indonesia on viimeinen maa, jossa vierailemme, siella on enemman kuin tarpeeksi nahtavaa.

Tosiaan, 9. helmikuuta saavuimme Balille. Lampotila oli taas pitkasta aikaa kohdallaan ja pitkat housut ja kengat saattoi vaihtaa flipfloppeihin ja shortseihin. Ensimmaiset paivat vietimme Kutalla, missa katukaupustelijat, taksikuskit ja hierojat roikkuivat hihoissa (jos niita oli) kuin takiaiset. Aika hammentava tilanne nain suomalaiselle eika siihen ole oikein tottunut vielakaan. Aika kului paivisin rannalla tai poolilla ja illalla tutustuimme muutamaan otteeseen Kutan sykkivaan yoelamaan. Australialaiset valtasivat katukuvan Bintang -vaimareissaan. Bintang on paikallinen olutmerkki eika voi kun ihmetella mista aussit ovat saaneet paahansa, etta sen logolla varustettu vaatekappale on tyylikas. Aussien ylivoiman huomasi myos siita, etta olympialaiset antoivat tilaa rugbylle ja kriketille lahes joka baarissa.

Paatimme jattaa Kutan lukuisissa vaateliikkeissa seilaamisen ja tuliaisten hankinnan tuonnemmas ja suuntasimme vajaan viikon Kutalla olon jalkeen Lombokille. Matkasimme ensin pakulla satamaan, jossa nousimme lauttaan. Lautta kulki suunnilleen kavelyvauhtia Lembarin satamaan, jossa hyppasimme jalleen pakuun ja suuntasimme Senggigiin. Senggigi ei vaikuttanut kovin kiinnostavalta paikalta, joten vaihdoimme maisemaa jo seuraavana aamuna. Teme lahti surffauksen perassa Lombokin Kutalle ja itse lahdin rentoutumaan Gili Trawanganille. Olimme puhuneet yksinmatkustamisesta aiemminkin ja nyt avautui tilaisuus kokeilla siipiamme. Kummaltahan se tuntui kun reilut 70 paivaa olimme yhdessa seikkailleet ja nyt ei tarvinnutkaan ajatella kuin itseaan.

Trawangan on pieni saari, jolla on rantaviivaa sellaiset 7 kilometria. Siella ei ole ainuttakaan moottoriajoneuvoa, vaan kaikki kulkevat pyorilla, hevosella tai hevoskarryilla. Itse kaytin paaosin jalkojani kerta ne viela toimivat. Melkein kaikki ravintolat, majoitukset ja baarit ovat saaren kiertavalla rantatiella, parin kilometrin matkalla. Keskemmalla on paaosin paikallisten asumuksia ja metsaa. Oma bungalowini oli myos rantatien varrella, kaukana keskustasta. Se oli varmaan hienoin majoitukseni sitten Brasilian ja rannallekin oli matkaa vain muutama kymmenen metria. Ranta on Gililla paljon hienompi ja puhtaampi kuin Kutalla ja niin on vesikin. Paivat kaytinkin rannalla makoiluun, kunnes kuumuus alkoi kyllastyttaa pahemman kerran. Trawanganille tullaan yleensa sukeltamaan ja snorklaamaan. Itse en harrastanut kumpaakaan, silla sukeltamiseen ei ollut rahaa ja snorklaaminen on vahan kyseenalaista. Kolmatta saaren paaharrastusta, oluen juomistakin, harrastin vain kerran. Gililla vietetty viikko kului osaltani urheillen, lukien ja etsien taydellista ruokapaikkaa.

Trawanganilla tutustuin kahteen uskomattoman mukavaan pariskuntaan, Steveen ja Berthaan seka Martiniin ja Taniaan. Molemmat olivat hyodyntaneet maan halvan hinnan saarella ja rakentaneet sinne lukaalinsa. Steve on alunperin Englannista mutta on asunut saarella jo kolme vuotta. Berha on kotoisin Jaavalta. Martin ja Tania taas tulevat Tanskasta. Heilta sain paljon arvokkaita vinkkeja, mita tehda saarella ja heidan seurassaan vietin paljon aikaa iltaisin milloin katsoen elokuvia Martinin 'elokuvateatterissa', milloin juoden vodka jaws -shotteja Rudy's baarissa. Teemu saapui myos saarelle muutaman paivan paasta ja tuntui kuin oltaisiin seilattu yksinamme kauemminkin. Suomen puhuminen tuntui enemman kuin hyvalta. Itse tosin jatkoin takaisin Balin Kutalle pari paivaa Temen saapumisen jalkeen ja tiemme erosivat jalleen hetkeksi. Viikko riitti Trawanganilla oloon enemman kuin hyvin. Niin pienesta saaresta ei saanut enaa mitaan irti. Viela ennen lahtoani tapasimme suomalaisen pariskunnan, jotka jakoivat yhteisen intohimon urheiluun. Haamatkalla oleva pariskunta oli kuulema lenkkeillyt ja kaynyt salilla rutiininomaisesti koko matkansa ajan. He sanoivat urheilun olevan aivan yhta suuri osa hyvaa lomaa kuin rannalla makoilu ja hyva ruoka. Ei voi muuta kuin arvostaa. Tata asennetta lisaa!

Valitsin pikaveneen tavaksi matkustaa takaisin Balille, silla matkustusuupumukseni oli silla tasolla ettei hitaisiin lauttoihin ollut enaa asiaa. Matka Kutalle sujuikin jouhevasti ja saatoin aloittaa etsinnat Sammelin loytamiseksi hyvissa ajoin. Sammelin sijaan tapasinkin Juhan Tampereelta nettikahvilassa. Juha vaikutti hyvalta tyypilta ja seuraavan viikon aikana hengailinkin paljon Juhan ja hanen kaverinsa, Dannyn, kanssa. Sammeliin tormasin vasta illalla. Vietin Kutalla talla kertaa viikon, jona aikana vaihdoin hotellia todennakoisesti useammin kuin alushousuja. Valilla asuin yksin, valilla Sammelin, valilla Juhan kanssa. Kavin pari kertaa yoelamassa ja eraana paivana vuokrasimme Juhan ja Dannyn kanssa skootterit, kiertelimme Balin etelakarkea, wakeboardingia Nusa Duassa ja naimme paikallisen tanssiesityksen temppelissa Uluwatussa.

Kutalla vietetyn viikon loppupuolella tapasin kaksi suomalaista tyttoa, jotka asuivat samassa hotellissa. Heidan kanssaan lahdin pariksi paivaksi Ubudiin, joka on Balilaisen kulttuurin kehto. Siella on temppeleita (vaikka eras paikallinen turist information center ei sita tiennytkaan) ja palatseja mutta paikan ykkosnahtavyys on silti Monkey forest, joka on nimensa mukaisesti metsa taynna apinoita plus pari temppelia. Ubudista on myos helppo tehda ryhmamatkoja Balin tulivuorille, saaren nahtavyyksille tai vaikka koskenlaskuun. Ubud oli, aivan kuin Kutakin, taynna majoitusvaihtoehtoja, ravintoloita ja tuliais- ja vaateliikkeita. Me paatimme hoitaa ensimmaisena paivana kulttuurimatkailun pois alta kiertelemalla metsassa taynna apinoita ja temppeleita. Siella aivan ilkean, vanhan miehen nakoiset apinat ryostelivat tavaraa japanilaisilta turisteilta. Japanilaisista on sanottava sen verran etta on aivan uskomatonta kuinka erilaisia he ovat kotimaassaan. On kuin he unohtaisivat kaikki tapansa ylittaessaan kotimaansa rajan. He tahtovat saada ja nahda kaiken nyt ja heti, ei valia mita muut ajattelevat.Toiselle paivalle varasimme koskenlaskureissun. Minun ei ollut tarkoitus sita enaa Brasilian jalkeen tehda mutta kun niin halvalla sai niin olihan se mentava. Hauskaa olikin, vaikka jannitysta olisi saanut olla reilusti enemman. Tulipahan ainakin tehtya jotain. Seuraavana paivana lahdinkin jo takaisin Kutalle.

Olin todella onnekas etta sain tutustua Juhaan, Dannyyn, Nicolaan ja Mariaan, silla ilman heita en olisi varmaan saanut enaa mitaan aikaan talla reissulla. Kun saavuin Gililta Kutalle, olin jo niin uupunut kaikesta matkustamisesta, kiertelysta ja paineesta nahda kaikkea, etten tahtonut enaa kuin ottaa rauhallisesti ja odottaa paluuta Suomeen. Edella mainittujen mahtavien tyyppien ansioista sain sysayksen tehda ja nahda viela jotain ja porukalla kaikki on aina hauskempaa kuin yksin.

Minun ja Teemun reunion koittikin jo seuraavana paivana Kutalle paluuni jalkeen. Oli mahtavaa paasta jakamaan kaikki kokemansa ja muutenkin hyva fiilis nahda taas. Viimeisen viikon teemana oli lahinna juhliminen ja shoppailu, joissa molemmissa onnistuimme liiankin hyvin. Maria ja Nicola palasivat myos Kutalle pitamaan meille seuraa viikon varrella. Naimme myos Tumppia ja hanen kaveriaan Villea, kun he saapuivat Malesiasta keskuuteemme. Oli mahtavaa paattaa reissu hyvalla porukalla. Budjettikin painettiin kovasti miinukselle mutta rahasta ehtii onneksi Suomessa murehtimaan.

Nyt olen nettikahvilassa Kutalla ja kentalle lahtoon on sellanen nelja tuntia aikaa. Fiilis on hyva ja palaan mielellani Suomeen. Paljon on tullut koettua ja naettya, enka antaisi paivaakaan pois. Tuntuu omituiselta kun miettii etta sata paivaa sitten reissu oli alussa ja aikaa oli vaikka kuinka paljon. Nyt on kuitenkin aika jattaa hyvasti reissun paalla olemiselle ainakin hetkeksi ja palata arkeen. Vaikka ei nyt nuolaista ennen kuin tipahtaa. Kotona ei olla viela ja lentokone voi tippua vaikka johonkin Siperian kuuseen. Viela on matkaa jaljella, mutta jos kotiin paasen niin ekana nautin kylla suomalaisesta ruoasta.