Olimme siis turvallisesti laskeutuneet lansimaisen yhteiskunnan hoiviin. Pieni hengahdystauko yli-energisesta ja varikkaasta latinokulttuurista seka ajoittain ymparilla vellovasta kurjuudesta oli paikallaan. Lansimainen harmaus ja sen tuoma turvallisuuden tunne kiehtoivat nyt enemman kuin koskaan. Oletimme taten saavamme tauon myos espanjan kielikylvysta. Mutta kuinka ollakaan, hypatessamme taksiin Miamin lentokentalla, kuski olisi todennakoisesti puhunut mieluummin espanjaa kanssamme. Eihan meilla ollut kaynyt mielessakaan, etta Miamissa on kukoistava latinovahemmisto (tieda vaikka olisi enemmisto). Toki saimme pesuloita lukuunottamatta tahtomme lapi englanniksi kaikkialla. Olimme selailleet netista karttoja selvittaaksemme, mista majoitusta kannattaisi etsia. Varasimmekin koko ajaksi aivan rannan tuntumasta, South Beachilta, vuoteet kahdeksan hengen dormista (joka osoittautui lopulta kuuden hengen dormiksi). Hinta oli vain 15$ yolta eli todella halpa kaupunginosan yleisen mittapuun mukaan. Karttoja selailemalla ei tosiaan saanut minkaanlaista kuvaa kaupungin todellisesta koosta. Kun pienesta pitaen paahan on iskostunut ajatus Helsingista suurena kaupunkina, voitte kuvitella millainen shokki iski istuttuamme eraana paivana miltei kolmatta tuntia bussissa vain paastaksemme Miami Beachin paasta paahan.
Seuraavana paivana oli meitsin syndet (jos ette tieda mika paiva on kyseessa niin havetkaa) ja Teme oli luvannut vieda minut NBA-peliin. Jenkeissa kaikki on suurta ja hienoa ja niin olivat puitteet illan pelillekin, Miami Heat vs. Indiana Pacers. Astelimme kohti American Airlines Arenaa ja ajattelin ettei koriksen pelaamiselle voida tarvita noin valtavaa kolossia. Sisalle paastyamme painelimme suorilta oheistuote-liikkeeseen etsimaan omat Heat-varusteemme. Kauppa oli aivan taynna ihmisia ja luikertelimme siella, kunnes loysimme omamme (Kunhan saadaan ne kuvat jakoon ni naette). Olimme syntymapaivien kunniaksi ottaneet pienet pakat (paivakannit) ja areenan sykkeessa oli laskuhumala hiipinyt varkaan lailla, joten etsimme lahinta tankkauspistetta ennen siitrymista katsomoon. Ongelmaksi osoittautui henkilotodistuksen puute. Temelta loytyi ajokortti, jolla han pystyi saamaan molemmille tarvittavat olutvarannot (kuvitelkaa etta nainkin vanhan patun pitaa lokittaa). Pelia oli vaikuttavaa seurata ja vaikka en ollut aiemmin katsonut ainoatakaan kokonaista korispelia, olin valmis sijoittamaan lajin mielenkiintoisimmaksi penkkiurheilulajiksi heti jaakiekon jalkeen. Olkoonkin vaikka kotijoukkue hallitsi pelia suvereenisti alusta loppuun. Olimme aiemmin paivalla tutustuneet intialaisiin kamppiksiimme ja sovimme tapaavamme matsin jalkeen. Paasy Miamin downtownista South Beachille ei ollut kuitenkaan niin yksiselitteista kuin kuvittelimme ja saimme odotella bussia pitkalti toista tuntia. Lopulta selvisimme liquor-storen kautta hotellille ja sielta rannalle etsimaan meininkeja (ja intialaisia) jalkimmaiset loysimmekin mutta meiningit jaivat vahaisiksi samasta syysta, mika esti minua ostamasta olutta AA-arenalta. Oppirahoja maksettiin siis tanakin paivana. Kamppiksistamme muistan nimelta vain herran nimelta Naveen, joka ystavansa kanssa jaksoi viettaa syntymapaivani ehtoota huoneessamme kahden muun intialaisen yrittaessa nukkua. Saimme samalla kostettua viime yon meteloinnin.
Ruokailuamme Miamissa leimasi ennen kaikkea yksi asia: Subway. Subi on paikka, jonka Suomessa mieltaa kalliina, muka-terveellisena pikaruokalana eika siella tule siksi usein kaytya. Jenkeissa Subway on taas selvasti halvimmasta paasta ja siella ruoka on hyvaa ja sita on riittavasti. Vaikka en usko etta tulen kayttamaan kyseisen pikaruokalaketjun palveluja sen enempaa Suomessa hyvaksi kuin ennenkaan, olen taysin vakuuttunut sen ylivertaisuudesta muihin pikaruokaloihin nahden. Varamme riittivatkin paaosin vain taman kaltaisissa paikoissa ruokailuun ja Miamissahan pikaruokaloita riittaa. McDonald's ja Burger King eivat tosiaan ole niita parhaita paikkoja enka voinut sulkea ajatusta mielestani, etta meilta eurooppalaisilta salataan jotain pikaruokailun hienoudesta.
Darrapaissamme saimme maanantaina idean lahtea etsimaan oikein isoa ja hienoa ostoskeskusta. Selvitimme Dolphin Mall:n olevan isoin mutta kuullessamme sen olevan hyvin kaukana paatimme ottaa bussin lahimpaan isoon ostariin, Aventura Mall:in. Oletimme paikan olevan oikestikin lahella mutta parin tunnin istuskelun jalkeen muistimme olevamme suurkaupungissa. Ostoskeskus oli Suomen suurten ostoskeskusten kokoluokkaa mutta huomattavasti hienompi. Ostari oli eraanlaisen teiden halkoman puiston keskella ja aivan taynna jattimaisia merkkiliikkeita. Hammentyneen kiertelyn lisaksi paadyimme vain syomaan ja menemaan elokuviin katsomaan Sherlock Holmesia. Elokuva oli hienoinen pettymys mutta saimme pian muuta ajateltavaa noustessamme vaaraan bussiin vaarinymmarryksen seurauksena. Alysimme jaada pois aivan liian myohaan mentyamme taysin vaaraan suuntaan monta kilometria. Oli jo niin myoha ettei takaisin pain mennyt enaa busseja ja selvisimme hotellillemme kylmissamme kavelya ja odottelua, taksikyytia, bussimatkaa ja paria tuntia myohemmin keskella yota. Melko travellereita :)
Miamissa olisi ollut mahtava lenkkeilla ja se nayttikin lukeutuvan paikallisten lempiharrastuksiin. Olimme kuitenkin molemmat raajarikkoja todennakoisesti Nicaraguan seikkailujen seurauksena, joten paatimme keskittya elosteluun biitsin ghettopuntiksella. Siella kovat jatkat vetelivat leukoja ja nostelivat hiekalla taytettyja gallonan tonkkia speedot jalassa ohikulkijoiden ihailevien katseiden alla. Vaatimattomille suomalaispojille tama oli tietysti aluksi uutta ja hammentavaa mutta treenin kuluessa ja verenkierron keskittyessa periferiaan ei paidatonna pullistelu tuntunutkaan hassumalta ajatukselta. Urheilu vaikutti olevan paikallisilla veressa, silla emme nahneet Miamissa kuin hyvakuntoisia ja kauniita ihmisia. Nain oli ainakin South Beachilla, minne ei tuntunut muilla olevan asiaa. Median kautta mieleen iskostunut kuva Miamista kuvasti taysin todellisuutta vaikka ysari retrokuteet olivatkin vaihtuneet kauluspaitoihin ja merkkifarkkuihin. Ocean drivea kavellessa pystyimmekin omissa ryysyissamme vain ihailemaan muiden muotitajua, hienoja autoja ja upeita kahviloita ja baareja, joita meidan budjetilla ei voinut edes katsoa. Olo oli kuin klonkulla.
Vuodenvaihteen aaton aattona lahdimme Key Westiin, Yhdysvaltojen etelaisimpaan paikkaan. Matka kesti noin kolme tuntia ja vei saarelta toiselle. Oppaamme bussissa viihdytti meita kertomalla faktoja paikoista, joiden ohi ajoimme. Spanglish ei kuitenkaan ole vahvinta alaamme kielten osaamisen saralla, joten moni asia jai ymmartamatta. Toisaalta monissa oppaamme selittamissa asioissa ei ollut mitaan jarkeakaan. Eraan sillan kohdalla han esimerkiksi osoitti merta ja sanoi sen olevan rauhallinen, vaan ei silloin kun on hurrikaani. Kyseinen hurrikaani oli hanen mukaansa vienyt kokonaisen rannan silta kohdalta ja vienyt sen Bahamalle. Tarinassa ei sellaisenakaan olisi ollut jarkea mutta punainen lanka katosi taysin hanen viela lisatessa jutun loppuun ettei se ollut tapahtunut taalla. Lopulta saavuimme turistien kansoittamaan Key Westin kaupunkiin (tai kylaan). Paikka oli aivan taynna kauppoja, kahviloita, baareja, museoita ja hotelleja. Suurin osa rakennuksista oli puusta, mika teki kaupungista viehattavan vanhanaikaisen. Tosin joka puolella pyorivat turistit, kuten mekin olimme, heikensivat tunnelmaa. Yhdysvaltojen etelaisinta kohtaa merkitsevan tolpan eteen oli syntynyt jono turisteista, jotka halusivat paasta kuvaan kyseisen tolpan kanssa. Me emme lahteneet tahan leikkiin mukaan vaan otimme sen sijaan kuvia meista ja taman alyttoman asian tahden syntyneesta jonosta. Paastyamme lopulta bussiin tiesimme ainakin kavelleemme, silla jalat olivat aivan hajalla tuntien vaeltelun jaljilta. Key West on todella hieno paikka ja satama on aivan taynna veneita viemassa turisteja sukeltamaan, snorklaamaan tai vain nauttimaan maisemista ja virvokkeista. Mielestamme kuitenkin budjetin salliessa Key West soveltuu parhaiten terdella istuskeluun ja alkoholijuomien nautiskeluun.
Uuden vuoden aatto alkoi kaymalla ghettopuntiksella ja facebookissa chattailulla. Harkitsimme pitkaan lippujen ostamista eraalle klubille, jossa esiintyisi Busta Rhymes. Open baari ja buffettikin sisaltyisi hintaan. Valitsimme kuitenkin hotellin terden ja rantameiningit, silla uskoimme niiden tuovan tarpeeksi viihdyketta uuden vuoden vietollemme. Ennen oikeaoppista suomalaista uuden vuoden traditiota, alkoholin suurkulutusta, kavimme kuitenkin syomassa haikailemamme isot, mehukkaat pihvit. Kun saimme vatsamme tayteen siirryimme hotellimme terdelle, jossa tapasimme nelja ruotsalaista herrasmiesta, saksalaisen pariskunnan, ranskalaisen opettajan ja australialaisen, edellisena paivana sienestamassa olleen ;) ja siksi hieman vasyneen, kaverin. Teme oli tietenkin valittomasti vaahtoamassa urheilusta ruotsalaisten kanssa ja itse yritin keksia jotain aiheeseen sopivaa sanottavaa jaaden lopulta suu auki kuuntelemaan ja keskittymaan olennaiseen, sangrian tiputtamiseen. Ranskalainen opettaja oli vanhempi, keski-ikainen, kaveri, jolla oli jatkuvasti jotain sanottavaa. Han ei jattanyt australialaista rauhaan hetkeksikaan vaan repi jatkuvasti hauskaa poikaraukan vasyneesta olemuksesta. Tassa porukassa vietimme aikaa, kunnes lahdimme koko koorilla, ranskalaista lukuunottamatta, rantaan ottamaan vastaan uutta vuotta. Vuosi vaihtui ilotulitteiden saihkeessa rannalla ja paatimme Temen, yhden ruotsalaisen ja saksalaispariskunnan kauniimman osapuolen kanssa jatkaa johonkin Ocean Driven baareista, muiden palatessa hotellille. Saksalaispariskunnan toinenkin osapuoli kavaisi baarin sisaankaynnilla muutamaa tuntia myohemmin mutta syysta tai toisesta paatti kaantya kannoillaan ja jatkaa takaisin hotellille. Jatkoimme Temen kanssa viela hieman muita myohempaan ja loysimme itsemme viidelta aamulla Subwayssa patonki suussa.
Uuden vuoden paivana emme saaneet juuri mitaan aikaan lukuunottamatta vaatteidemme pienennysta itsepalvelupesulassa ja rugbyleffan katsomista laheisessa elokuvateatterissa. Olimme henkisesti valmistautuneet huomiseen matkaan Dominikaaniseen tasavaltaan. Tahan asti jokaisessa vierailemassamme maassa kaytetty aika on poikkeuksetta tuntunut liian lyhyelta. Miamissa kaytetyn viikon jalkeen olimme valmiita lahtemaan. Emme tarvinneet lisaaikaa. Miami on nayttava paikka tornitaloineen ja palmuineen ja siella olisi varmasti paljon tekemista. Reppureissaukseen se ei kuitenkaan soveltunut ja halvan Keski-Amerikan jalkeen Miami tuntui todella kalliilta, vaikka aivan Suomen hinnoissa se ei ollutkaan. Lyhyeen pakettimatkaan Miami olisi varmasti erinomainen kohde useine, hienoine klubeineen, ravintoloineen ja merkkiliikkeineen. Verrattuna edellisiin kohteisiimme Miami vaikutti myos hieman sieluttomalta. Ehka se oli liian lansimainen ja kulttuuri liian lahella kotimaani kulttuuria. Pakko nostaa esiin myos suuresti inhoamani tapa olla merkkaamatta veroja hintoihin. Miami on myos niin suuri etten tiennyt mita pitaisi nahda tai tehda. Kaikkea ei voi saada. Sao Paulo oli toki huomattavasti suurempi mutta siella ohjelmamme oli pitkalti Mauricion kasissa ja se helpotti oloamme huomattavasti. Poyristyttavaa on myos jenkkien tapa pakata kaikki muoviin ja muutenkin tehda roskaa jarkyttavia maaria. Oma tai vaikka koko Euroopan panos ekologisuuden eteen tuntuu mitattomalta kun tietaa ettei taalla pain asialle tehda mitaan. Karibia tai Keski-Amerikka eivat vaikuttaneet olevan yhtaan sen parempia. Harvoinpa tulee avauduttua vihreista arvoista mutta nyt on syyta.
Epakelpo paikka Miami ei ole, sita en tarkoita. Se ei vain soveltunut taman reissun luonteeseen. Jatkoimme siis tammikuun toisena takaisin espanjan kielikylpyyn Dominikaaniseen tasavaltaan hyvilla mielin. Siella olisi aikaa tehda mita haluaa. Ensimmaista kertaa reissullamme voisimme olla ehka vain rennosti pari paivaa ja levytella. Miamin lentokenttajarjestelyt olivat viimeinen vitsaus tuon autiuden tiella. Kasittamaton ajatus etta check-in tehdaan itse siihen tarkoitetussa automaatissa mutta sen tekemiseen tarvitset silti lentokentan tyontekijan. Taman jalkeen jonotat hakemaan laukkuusi latkan, jonka jalkeen jonotat viemaan laukun hihnalle. Sitten viela turvatarkastusjono. Kaiken taman jalkeen passisi ja lippusi on katsottu vahintaan nelja kertaa. Ei ihme etta Temen passi on vahan riekaleina. Toivottavasti jenkit nyt ovat sentaan ylpeita ylivedetyista turvatoimenpiteistaan, silla itse ainakin suosin eurooppalaista kaikki sisaan -periaatetta. Noh, pikkujuttuja, joista ei pida hermostua. Ainakaan enaa nain seitsemannella lennolla.
